Kun “apu on ollut tärkeää”

Kun “apu on ollut tärkeää”

Ruoka. Se yhdistää, ravitsee ja on tarpeellista. Maaliskuussa saimme kokea jotain ennennäkemätöntä ja -kokematonta, jonka vaikutus ulottui meidän kaikkien perustarpeisiin. Korona toi mukanansa rajoituksia var­sinkin yli 70 -vuotiaiden ja riskiryhmään kuuluvien arkeen. Kaupassakäynti on ollut riskialtista. Karanteenin aikana monelle pelko jääkaapin tyhjyydestä on ollut todellista.

Toimintojentalo yhdessä muiden Seinäjoen kaupungin toimijoiden kanssa toteutti maksutonta Kauppa-apua Seinäjoen asukkaille.

Toimintojentalon Toi­mivi-palvelulla oli jo kokemusta seniori-ikäisten arjessa auttamisesta lähialueellamme. Nopealla aikataululla palvelua muutettiin Kauppa-avuksi kaupunkiin laajemmalti. Perustimme kahvilan saliin Toiminto­jentalon kauppa-avun komentokeskuksen. Seinä sai uuden viran, kun se täyttyi työ- ja turvaohjeista ja vas­tuualueista sekä yhteistyökaupoista. Komentokeskuksen lokerikot täyttyivät täytettävistä lomakkeista ja läh­tevistä tilauksista. Puhelinkuulokkeet korvilla työntekijät ottivat kauppatilaukset vastaan ja työryhmät liikkui­vat kaupungin kuljetuspalveluiden autoilla kaupoista ihmisten ulko-ovien taakse.

Kauppa-avussa päivän ohjelman suunnittelua

Toimintojentalon Kauppa-apu on tavoittanut 65 ihmistä. Toimituksia on tehty yhteensä 304 kappaletta. Se on tarkoittanut, että 1200 ruokakassia on kannettu ihmisten koteihin. Ja jokainen kassi on ollut tarpeellinen.

Nyt tämä palvelu on päättynyt, mutta valmiudet sen käynnistymiseen ovat olemassa. Olemme oppineet pal­jon. Ruokakassien lisäksi kyse on ollut myös turvallisuudesta. Se on välittämistä aidosti toimintana ja tekemisenä. Mitä muuta voi ajatella, kun kuulee ja lukee palautteita: ”Toimintanne oli tosi tärkeää meille saa­daksemme voimia, kun virus häiritsee elämäämme. Karanteenin aikana kauppa-asiat hoidettiin hienosti. Jo­kainen palvelussa ollut henkilö niin ystävällisiä ja ihania sekä puhelimessa että kassien tuojat.”

Välittäminen on ravintoa ja tekoja. Kuten eräs Kauppa-avun asiakas totesi tilanteestaan ”Perusasia kunnossa, ruokaa kaapissa Toimarin toimesta”.

Sonja Meyer-Jokiranta

Vastaa

Toimintojentalo
Kasperinviita 13
60150 SEINÄJOKI

puh. 044 425 5777
kirppari 044 470 0233

Copyright 2020 Toimintojentalo
Kaikki oikeudet pidätetään

Tietosuoja & evästeet

Design: RIIMA