Toiveemme joululta

Toiveemme joululta
Punainen jouluamaryllis maljakossa

Elämme kaupungin työhönvalmennuskeskuksessa mielenkiintoisia aikoja, joissa turvallisesta yhdessä tekemisestä muodostuu kannatteleva ja vahvistava voima. Maailmalla tapahtuu kaikenlaista, kuten myös täällä tutussa lähiympäristössämme. Uhka on jossain ja siihen olemme varautuneet. Varaudumme uudenlaiseen, jo melkein totuttuun maailmaan, käyttämällä suojavälineitä ja noudattamalla huolellisesti turvaohjeita. Haluamme suojata toisiamme ja itseämme. Samaan aikaan valmistaudumme tärkeään yhteisöllisyyttä ja rauhallisuutta rakentavaan juhlaan. Joulun odotus on tällä kertaa Toimintojentalon  työhönvalmennuksessa erilainen aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta olemme löytäneet uusia väyliä joulun tunnelman toteuttamiselle.

”Aikaa omien rakkaiden kanssa”

Teemme asioita suojautuen. Turvallisesti yhdessä. Leivomme, somistamme, keitämme, siivoamme ja kunnostamme samalla viestien Toimintojentalon uudenlaista joulua. Mietimme myös työelämäjaksojen jälkeisiä jatkosuunnitelmia.

”Lanttua ja suklaata”

Me työhönvalmennuskeskuksessa toivomme joululta tunnelmallista tekemistä ja yhdessäoloa läheisten kanssa. Kiireettömyyttä ja saunaa pitkän kaavan kautta, lanttulaatikkoa ja Julia-suklaata, hyvää kirjaa, lasten ja heidän lastensa kanssa vielä joku päivä yhdessäoloa, pyöränkorjaussarjaa, Kimble-peliä lasten kanssa, jossa kukaan ei häviä, paljon hyvää ruokaa, vihreitä kuulia, metsää ja metsäretkiä, pitkiä aamuja, pyjamavillasukkapäiviä, pitkiä puheluita, verkkaista ruoanlaittoa, jouluohjelmia töllöstä ja leffojen äärellä lötköttelyä, lahjojen antamista, takkatulta ja rauhaa, suklaata, lunta, kinkkua ja äidin tekemää suvun salaattia,  perinnettä, joka jatkuu nyt omana tekemisenä, musisointia pasuunan ja ukulelen kera.

Pieni joulukuusi tarjoaa valoa ja iloa!

Toimintojentalo on joulun välipäivinä auki. Tämä on meille uusi mahdollisuus tunnelmoinnille ja yhdessäololle. Toivomme joulun taikaa ja hyvää aikaa, näin me Sinulle ystävämme toivotamme:

Ihanaa joulua kaikille!

Sonja Meyer-Jokiranta

Toimintojentalo
Kasperinviita 13
60150 SEINÄJOKI

puh. 044 425 5777
kirppari 044 470 0233

Copyright 2020 Toimintojentalo
Kaikki oikeudet pidätetään

Tietosuoja & evästeet

Design: RIIMA